

hame GinaTricot // t-paita Monki // farkkupaita H&M // kengät Nike // kello Ur&Penn
Viime kerrasta on vierähtänyt tovi.
Lokakuun kahdeksannen päivän jälkeen olen kuluttanut lukuisia tunteja stressaten opiskeluista: mm. harkasta, tenteistä ja ajan riittämättömyydestä. Olen myös ahkerasti paennut salille treenaamaan (paras "tekosyy" olla lukematta!). Kolmisen viikkoa sitten muutin uuteen (ihanaan ♥) asuntoon. Ennen muuttoa vietin myös yhden syksyn hauskimmista viikonlopuista Turussa.
Sellaiset asiat tuli ihan ensimmäisenä mieleen, kun mietin kuluneita kuutta viikkoa. Nyt harkka on vihdoin ohi (vaikka tykkäsin itse harkasta, en tykännyt siihen liittyvästä stressistä) ja syksyn pakolliset tentitkin on ohi! Vielä olisi tosin yksi vapaaehtoinen kirjapaketti tentittävänä ennen joulua (tai no, vapaaehtoinen ja vapaaehtoinen - se pitää tenttiä tämän lukuvuoden aikana...). Lisäksi tässä samalla pyörii pari alkukasvatuksen kurssia, mutta alkusyksyyn verrattuna tätä voisi pitää melkein lomana - sen verta rennolta tämänhetkinen kalenteri näyttää alkusyksyyn verrattuna.
Koska kalenteri näyttää nyt jo paljon ihmisystävällisemmältä alkusyksyyn verrattuna, ajattelin että vihdoin olisi aika tulla huikkaamaan elonmerkkejä tällekin puolelle. Tämän breikin aikana mä oon ehtinyt kypsytellä vaikka millä mitalla kaikkia kivoja ideoita blogiin - motivaatiota siis ainakin löytyy! Edelleenkään en kuitenkaan lupaa mitään huippuaktiivista blogipostausten tulvaa, mutta yhden asian mä tiedän. On hyvä olla takaisin teidän parissa.
Sinullahan on riittänyt tekemistä. Kuntosali on hyvä syy vältellä tenttilukemista. Tervetuloa takaisin.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaAlkusyksy on tuntunut monilla olleen todella kiireinen ja stressaava. Sama asia ollut meillä töissä. Tsemppiä.
VastaaPoistaKiitos. Onneksi kiireetä alkavat pikkuhiljaa olla takana päin!
PoistaSyksy on aina kiireistä aikaa myös itselleni. Tsemppiä sinulle ja hyvä harrastaa välillä liikuntaa katkaistakseen stressiä. Kyllä sä pärjäät!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOnneksi kiireet lähtevät joskus :) Tsemppiä kiireisiin!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVau mikä asu ☺️
VastaaPoistahhedes.blogspot.com
Kiitos :)
Poista