KAHDEN ENSIMMÄISEN LOMAVIIKON KUULUMISET

mDSC_0065
Reilu pari viikkoa lomaa alkaa olla nyt takana (toinen mokoma on onneksi vielä edessä). Toisaalta tuntuu, että olisin ollut jo ikuisuuden lomalla, mutta toisaalta tuntuu, että vasta äskenhän mä lopetin kesätyöt tältä kesältä.

No, mitä näihin pariin viikkoon on ehtinyt sisältyä?

 Prahan reissu. Heti loman aluksi me lähdettiin käymään mun vanhempien kanssa Prahassa. Kyseessä oli vajaan viikon reissu, meidän perheen ainoa yhteinen lomaviikko tänä kesänä, sillä äiti suuntasi töihin reilu viikko sitten. Vajaaseen viiteen päivään mahtui aivan älytön määrä näkemistä ja kävelyä, sekä tietysti hieman shoppailua :D Aivan ihana kaupunki! Reissusta on tulossa jossain vaiheessa postausta, jahka ehdin uppoutua massiivisen kuvatulvan muokkaamiseen!
mDSC_0071
♥ Elämäni ensimmäisen merkkilaukku. Reissun päältä ostin myös mun elämäni ensimmäisen merkkilaukun. Olin jo pidemmän aikaa pohtinut Furlan Metropoliksen ostamista ja vihdoin kun löysin Helsinki-Vantaalta mustan Metropoliksen alennuksesta, ei tarvinnut ostopäätöstä kauaa miettiä.

♥ Epätoivoista muumijonotusta. Vajaa viikko sitten jonottelin "Muumin päivä"-mukia pari tuntia - turhaan. Kysyntä ylitti odotukset ja Leppävirralla meitä jäi useita satoja ilman mukia. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Naureskelin vaan, etten ole ikinä ennen nähnyt Leppävirralla yhtä paljon ihmisiä samassa paikassa.
mDSC_0115
housut Monki // toppi H&M // kengät Adidas // kello Ur&Penn // laukku Furla Metropolis

♥ Nukkumista, neulomista, treenaamista ja sarjojen katselua... Asioita, joita ei välttämättä ehdi tekemään arkena (ainakaan niin paljon kuin haluaisi).

♥ Opinnoista stressaamista.  Mä tosiaan aloitan erityispedagogiikan maisterivaiheen opinnot nyt syksyllä ja opintojen kanssa sumpliminen on aiheuttanut hieman päänvaivaa. Mulla olisi haaveena valmistua jouluna 2019 tai alkuvuodesta 2020, joten mä joudun hieman tiivistämään jäljellä olevia opintoja eli ottamaan osan viimeisen vuoden kursseista jo tälle lukuvuodelle. Pitkää päivää on siis tiedossa.

Mutta tosiaan, onneksi lomaa on vielä jäljellä. Suunnitelmissa olisi muun muassa pari Steelersin kotipeliä, pikkuserkun rippijuhlia Helsingissä, Cheekin jäähyväiskeikkaa Lahdessa, mökkireissua... Ja tietysti paljon nukkumista!

12 kommenttia

  1. Harmillista kun aika moni muki meni trokareille :(

    VastaaPoista
  2. Itsellä loma vierähti niin nopeasti, etten tajunnut olleeni lomalla :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo laukku. Niin klassinen, että menee varmasti pitkään ja sopii moneen asuun.

    VastaaPoista
  4. Ennen en ole blogiisi törmännyt, mutta tulen uudelleenkin! Taidan jäädä lukijaksi!

    VastaaPoista
  5. Kivalta lomalta kuulostaa! 💜 Yritä stressata opinnoista vähemmän, hyvin ne menee!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Nuo monkin housut näyttää tosi kivoilta! Ite ostin just vähän samantyyliset mut punaisena 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä ihanat! Olen yrittänyt löytää samanlaisia toisia, mutta vielä ei ole tärpännyt :(

      Poista