Näytetään tekstit, joissa on tunniste MINÄ. Näytä kaikki tekstit
KAHDEN ENSIMMÄISEN LOMAVIIKON KUULUMISET

KAHDEN ENSIMMÄISEN LOMAVIIKON KUULUMISET

Reilu pari viikkoa lomaa alkaa olla nyt takana (toinen mokoma on onneksi vielä edessä). Toisaalta tuntuu, että olisin ollut jo ikuisuuden lomalla, mutta toisaalta tuntuu, että vasta äskenhän mä lope…
VIIDEN KUUKAUDEN HILJAISUUS JA UUSI ALKU

VIIDEN KUUKAUDEN HILJAISUUS JA UUSI ALKU

Edellisestä postauksesta on kulunut lähes viisi kuukautta. Kuten sanotaan, kaikelle on syynsä ja niin on tällekin. Kulunut kevät oli yksi tähänastisen elämäni rankimmista. Kandin tekeminen yhdistett…
VUODEN 2018 ENSIMMÄINEN

VUODEN 2018 ENSIMMÄINEN

paita Marimekko // takki Monki // farkut GinaTricot // kengät Nike Vuosi 2018 on pyörähtänyt käyntiin jo pari viikkoa sitten - pahoitteluni hiljaisuudesta tällä puolella! Blogi ja kirjoittaminen on …
JOULU 2017

JOULU 2017

Jälleen kerran alkaa olla joulu voiton puolella ja olisikin aika kertoilla, miten tämä joulu sujui! Vaikka meidän jokainen joulu noudattaa tiettyjä perinteitä, on jokainen kuitenkin erilainen. Blogi…
MITĂ„ MULLE KUULUU?

MITĂ„ MULLE KUULUU?

10 päivää tahatonta blogihiljaisuutta - sorry about that! Päivät on vierinyt ohi ihan huomaamatta kaiken kiireen keskellä. Harkka ja kaikki muut kurssit huolehtii aika hyvin siitä, vapaa-aika on kor…
PALUU ARKEEN

PALUU ARKEEN

Viikko sitten koitti se päivä, kun oli aika palata Joensuuhun. Toisaalta viikko on mennyt ihan supernopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että viime sunnuntaista on jo ikuisuus. Viikon aikana olen: x alo…
VIIMEISEN LOMAVIIKON AHDISTUS

VIIMEISEN LOMAVIIKON AHDISTUS

Mulla on tällä hetkellä menossa viimeisen lomaviikon ahdistus. Mä yritän tällä hetkellä nauttia siitä vapauden tunteesta, kun ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Koska pian tämä tulee muuttumaan - arke…
MITÄ TOISESTA OPISKELUVUODESTA JÄI MIELEEN?

MITÄ TOISESTA OPISKELUVUODESTA JÄI MIELEEN?

Kolmas opiskeluvuosi kolkuttaa jo aivan oven takana (viikon päässä, jos tarkkoja ollaan), joten olisi aika miettiä, mitä edellisestä lukuvuodesta jäi mieleen! Lukuvuosi alkoi elokuun puolivälissä maa…
MUSIIKKINOSTALGIAA

MUSIIKKINOSTALGIAA

Mä asetin yhdeksi tavoitteeksi kesän to do-listalle sen, että fiilistelen biisejä, joita olen nuorempana kuunnellut repeatilla. Tää oli kiva toteuttaa! Oon koonnut Spotifyihin listaa pitkin kesää ja …
TÄLLÄ VIIKOLLA

TÄLLÄ VIIKOLLA

Ihan ensimmäiseksi mun pitää todeta, että mä oon ihan törkeen väsynyt. Takana on 6-päiväinen työviikko ja edessä vielä monta päivää ennen mahdollista seuraavaa vapaata. Töissä meno on hieman hektist…
HEI HEI MITĂ„ KUULUU?

HEI HEI MITĂ„ KUULUU?

Heräsin just päikkäreiltä (kyllä, puoli ysiltä illalla) ja ajattelin vihdoin kirjoittaa teille. Ulkona paistaa vuoroin aurinko ja vuorotellen tulee rakeita. Ikkunan takana järvi velloo vaahtopäinä. …
VIIMEINEN VIIKKO JOENSUUSSA

VIIMEINEN VIIKKO JOENSUUSSA

Nyt on käsillä tämän kevään viimeiset Joensuu-hetket. Aamulla starttaa viimeinen Joensuu-päivä ja iltapäivästä lähden ajelemaan Etelä-Suomen kautta kotikonnuille. Pari päivää tulee vietettyä hieman …
9 KUVAA VAPULTA

9 KUVAA VAPULTA

Tyylilleni uskollisena (eli matti myöhäsenä) ajattelin rustailla muutaman kuvan kera tämänvuotisesta vapusta. Vappu alkoi omalla kohdallani keskiviikkona 26.4. Harry Potter-sitsien merkeissä. Oli mu…
EASTERHOLIDAY SNAPSHOTS

EASTERHOLIDAY SNAPSHOTS

Pääsiäinen ja sen mukana tuoma loma on nyt meikäläisen osalta ohi, sillä tänään koitti paluu arkeen (=opiskelijaelämään täällä Joensuussa). Kuvailin muutaman otoksen mun about viikon mittaiselta pää…
MAANANTAI MUN MATKASSA

MAANANTAI MUN MATKASSA

Kuvailin muutama viikko sitten mun maanantaita teidän nähtäväksi. Koulukiireiden takia tän julkaisu hieman venähti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan - eiks niin? 5.20 Herätyskello soi ensimmä…