VIIKON POSITIIVISET

mDSC_0190
paita & farkut GinaTricot // kengät Timberland

x Voisiko viikko alkaa paremmin kuin treenillä ja 1,5h hieronnalla? Ei mun mielestä!

x Meillä oli tällä viikolla kestävyysvoiman testit treeneissä ja edelliseen kertaan nähden kehitystä on tullut molemmissa testeissä! Mikään ei tunnu paremmalta kuin se, että kehitystä tapahtuu - vaikkakin se olisi hidasta, mutta varmaa.

x Tällä viikolla mä oon nukkunut pitkästä aikaa hyvin. Mulla on ollut tänä syksynä (varsinkin nyt loppusyksystä) ongelmia varsinkin nukahtamisen kanssa. Yleensä mä oon nukahtanut tosi helposti, mutta viime aikoina unta on saanut houkutella välillä jopa useamman tunnin ajan. Avun nukahtamiseen mä löysin melatoniinista, jota oonkin napsinut nyt niinä iltoina, kun stressikäyrät ovat päivän aikana olleet korkealla. Nukahtaminen on ollut suht nopeeta ja olo on paljon levänneempi!

x Levänneeseen oloon liittyen, mulla on tosi huono tapa torkuttaa joka aamu hyvin monta kertaa, ennen kuin nousen ylös. Tiistaina yllätin itseni nousemalla ensimmäiseen herätykseen! Elämän pieniä iloja.

x Vaikka mä kuljen about 90% ajasta treenikamat päällä, on silti välillä kiva laittautua oikein kunnolla. Tällä viikolla mulla oli pariinkin otteeseen hyvä syy vetää vähän parempaa seppälää päälle. Torstaina juhlittiin meidän ainejärjestön pikkujouluja ja perjantaina oli vuorossa illanistujaista ja livemusiikkia - parhaassa seurassa totta kai!

x Viime sunnuntain postauksessa stressasin sitä, että tenttiin lukeminen ei oikein suju. No, ei tälläkään viikolla motivaatio ole ollut huipussaan, mutta siitä huolimatta sain luettua sen mitä pitikin. Reilu viikko jäljellä ennen akateemista lomaa - jaksaa jaksaa!

x Mä oon tänä syksynä vähentänyt tosi paljon lihansyöntiä ja tällä viikolla testasin ensimmäistä kertaa tortilloja soijarouheen kera - voisin sanoa, että oli parempaa kuin jauhelihan kanssa! Lihansyönnin lisäks mä oon vähentänyt myös tosi paljon maitotuotteita - eron olossa huomaa!

x Lähestyvän joulun merkki on aina joulukalenteri. Tänä vuonna mä tein myös pojille joulukalenterin (joka päivälle oma lihatikku) ja ai että ne on ollu innoissaan siitä! Joka aamu aamupalan jälkeen ne oikein oottaa päivän joulukalenteri-herkun saamista 

x Kuin merkistä, joulukuun ensimmäisenä päivänä, saatiin kunnon talvikeli tännekin. Jotenkin tuli tosi paljon jouluisempi olo - toivottavasti tämän päivän sade ei sulattanut kaikkea lumea pois!

x Joulufiilistä on lisännyt myös se, että mä oon duunaillut tällä viikolla joululahjoja. Mä oon viime aikoina saanut mun kadoksissa olleen neuleinnon takaisin ja tälläkin viikolla monena iltana on tullut käperryttyä sohvan nurkkaan neulomaan - parasta!

Sellaiset positiiviset palat jäi tältä viikolta päällimmäisenä mieleen! Nyt taidan mennä jatkamaan neulomista tuonne sohvan nurkkaan ja herkuttelemaan samalla joulutortuilla, jotka tuli just uunista. :)

8 kommenttia

  1. Täältä se talvikeli jo lähtikin taas. Tulee aina päiväksi moikkailemaan ja katoaa höyrynä ilmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin sillä oli tapana tehdä täälläkin usein.

      Poista
  2. En ole ehtinyt vielä saamaan joulufiilista tai hankkimaan yhtäkään lahjaa. Ajattelin itsenäisyyspäivänä paistaa torttuja ja juoda vähän glögiä, jos se joulufiilis sieltä tulisi. Meillä satoi perjantaina lunta, lauantaina sitä oli vielä vähän ja sunnuntaina satoikin kaatamalla vettä, joten sai sanoa hei hei lumelle :D

    VastaaPoista
  3. Kivoja juttuja :) Oma joulufiilis on vielä jossain matkalla, mutta jospa se sieltä tulisi ajallaan.

    VastaaPoista
  4. Ihana kombo noi vaaleet farkut ja Timberlandit! Joulukalenterit on kyllä yksiä parhaimmista, mekin ollaan miehen kanssa niitä ihan into pinkeänä aina aukomassa :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista