keskiviikko 30. joulukuuta 2015

NEULOTUT JOULULAHJAT

Minulla on ollut jo vuosia tapana tehdä antamani joululahjat itse. Tämäkään vuosi ei tehnyt poikkeusta! Neulotut paketit päätyivät tänä vuonna äidille, isälle, mummille ja vaarille. Mummille ja vaarille kaksin kappalein - itse asiassa! Äidille ja isälle ostin toiseksi lahjaksi (tavoistani poiketen) heidän haluamansa huopatontut.

Mutta aloitetaanpa esittely isotöisimmästä lahjasta, joka päätyi mummille ja vaarille:
MDSC_4644
Olin jo vuosia tehnyt jämälangoista peittoa, ensin virkaten keskustan isoäidinneliöstä ja sitten neuloen reunat ainaoikeaa. Aikaa tämän tekemiseen taisi mennä 3 vuotta, jos oikein muistan! Työtä tehdessäni olin jo pitkään miettinyt, kenelle lahjan annan, ja mielestäni mummille ja vaarille tämä oli täydellinen lisä sohvan nurkkaan. Lahja taisi olla saajillekin mieleinen ainakin ilmeistä päätellen :) 
Lankana toimi siis Novitan 7 Veljestä ja Nalle (kaksinkertaisena) ja sitä meni yhteensä 1063 g. Koukkuna käytin 4 mm koukkua, puikkoina 4,5 mm. Kokoa peitolle tuli 106 cm x 134 cm. 
MDSC_4661
Samaan pakettiin päätyi vielä mummin ja vaarin suosimia bambutiskirättejä kaksin kappalein. Lankana näissä käytin Novita Bambua ja Hjertegarnin Blend Bambooa, niistäkin jämiä. Puikot oli kokoa 3 mm, mallit ihan omasta päästä (50 s, helmineuletta). Lankaa meni yhteensä 70 g.
MDSC_4655
Mummi sai jalkojensa lämmikkeeksi hänen toivomansa kotitöppöset. Hänellä oli yhdet tällaiset jo ennestään ja hän ennen joulua vihjaisi tarvitsevansa uudet. Ohje oli oma, lankana Novita Popin ja Rose Mohairin jämiä. Puikot kokoa 7 mm ja lankaa kului 84 g.
MDSC_4657
Vaari sai lahjaksi varrelliset huopatossut. Hän sai tällaiset jo viime vuonna isänpäivänä ja piti niistä kovasti. Lankana käytin tuttuun tapaan varressa Novita Isoveljeä, mutta jalkaterään kokeilin Novita Puroa, koska Huopasta minulla ei enää ollut. Ihan hyvä lopputulos syntyi näinkin! Lankaa kului yhteensä 294 g ja ohje löytyy Lankahelvetistä. Puikkoina varressa 5 mm ja jalkaterässä kaksinkertaisella Purolla 8 mm.
MDSC_4679
Äidin paketista paljastui neulotut tennarit, joista hän minulle vinkkasi hienovaraisesti pitkin syksyä. Työlääthän nuo oli, mutta lahjan saajan iloinen ilme voittaa aina :) Kannatti siis tehdä. Tennarit tein mukaillen Pientä kivaa-blogin ohjetta. Lankana käytin Novita 7 Veljestä, koristeisiin Novita Nallea. Puikot olivat 3,25 mm (Nallella 2,5 mm) ja koukku 3,5 mm. Lankaa kului yhteensä 121 g. 
MDSC_4649
Isän paketista paljastui vaarin lahjan tapaan myös varrelliset huopatossut, joista hänkin piti. Lankana näissäkin Novita Isoveli ja Puro. Näiden tekeminen meinasi mennä hieman viime tinkaan, sillä mä huovutin näitä vielä aattoaamuna... Mutta valmista tuli ajallaan, mikä on pääasia! Lankaa näihin meni 310 g.

Tällaiset joululahjat tänä vuonna! Mitähän ensi vuosi tuo tullessaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti