VINKKEJÄ YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

Abien lukuloman ollessa aluillaan ajattelin koota omia ajatuksia ylioppilaskirjoituksiin valmistautumisesta. Itsehän kirjoitin ylioppilaaksi vuosi sitten, eli keväällä 2014. Ylioppilaskokeiden kauhut ovat siis vielä aivan tuoreessa muistissa, niin aivoissa kuin perslihaksissakin.

HUOM. Nämä ovat omia mielipiteitä ja asioita, jotka koin itse tärkeiksi.

Aloita lukeminen ja harjoittelu hyvissä ajoin! Itse aloitin syksyn kirjoituksiin lukemaan heinäkuussa ja kevään kirjotuksiin vuoden alussa. Näin koin, että minulle ei tullut liian kiire.
Aikatauluta lukeminen. Eli käytännössä päätä millä aikavälillä päivässä luet (esim. 8-16) ja kuinka paljon.
Pysy suunnittelemassasi aikataulussa.
Pidä huoli, että sinulla on muutakin elämää kuin lukeminen.
Pidä vapaapäiviä - aikataulu ei siis saa olla liian tiukka.
Älä yritä sisäistää kerralla liikaa - pidä taukoja lukemisesta.
Ulkoile - aivot saavat happea ja on taas helpompi lukea.
 Nuku tarpeeksi - väsyneenä ei jaksa tehdä mitään.
Syö monipuolisesti. Herkuttele.
Kysy apua opettajilta tarpeen mukaan.
Kuuntele paljon kirjoitettavaa kieltä - kuuntele musiikkia, katso TV:tä, elokuvia, sarjoja.. Mitä mieleen juolahtaa! Kunhan ympäröit itsesi sillä kielellä, jota olet kirjoittamassa - ohjelmista voi irrota kivoja käyttökelpoisia sanontoja yms.
Jos kirjoitat kerralla vain yhden vieraan kielen, älä sekoita itseäsi opiskeluaikana muilla kielillä - itse esimerkiksi pitäydyin syksyn ruotsin kielessä, enkä katsonut mitään englanninkielistä. Keväällä tein päinvastoin.
Jos kirjoitat vieraan kielen, vaihda kännykkäsi kieleksi kirjoitettava kieli. Jos kirjoitat useamman kielen, valitse kielistä itsellesi vaikein.
Jos mahdollista, lue paljon kirjoitettavaa kieltä - oli se sitten äidinkieli, englanti, ruotsi, ranska....
Puhu itseäsi askarruttavista asioista muiden kanssa - puhuminen helpottaa ja saat uusia näkökulmia asioihin.

Kirjoituksia edeltävänä päivänä:
Älä lue enää. Voit tarkistaa pari tärkeää juttua, mutta et enempää. Itse sallin itselleni 3 tärppiä/aine.
Rauhoitu.
Tee sellaista, josta nautit - lähde kaupungille, leffaan, samoile luonnossa...
Tee maittavat eväät, joiden voimalla jaksat kirjoittaa vaikka kuusi tuntia.
Valitse vaatteet seuraavalle päivälle - ne eivät saa kiristää ja niiden on oltava lämpimät.
Käy illalla lenkillä - näin saat helpommin unta.
♥ Mene ajoissa nukkumaan.

Kirjoituspäivänä:
Syö runsas aamiainen.
Rauhoitu, ei ole mitään syytä paniikkiin.
Lue tehtävät huolella ja pysähdy miettimään, mitä missäkin tehtävässä haetaan.
Jos tehtävä tuntuu vaikealta, mutta se on pakko tehdä - tee muita tehtäviä ensin, mutta palaa pohtimaan ongelmaa tasaisin väliajoin.
Varmista, että aika ei lopu kesken - aikatauluta (= laske paljonko aikaa sinulla on tehtävää kohti).
Jaloittele tasaisin väliajoin - näin aivot virkistyy ja takamus ei puudu liikaa.
♥ Erotu joukosta, kun kirjoitat kielen esseetä - persoonallisuus lisää yleensä pisteitä.
Pyri ajattelemaan asioita useammalta kantilta - yleensä yksi näkökulma ei ole tarpeeksi.
Tee parhaasi! Se riittää.

Ei kommentteja