VALOT SAMMUI

mDSC_0141
farkut ja ruutupaita GinaTricot // t-paita ja kengät Adidas // laukku Furla Metropolis // kello Ur&Penn

CHEEKEND. Huh huh, olipahan huikea viikonloppu. Viikonloppuna Cheek pisti uransa pakettiin - ja millä tavalla! Huikea lähes 2,5 tunnin hittitykitys, jossa lavalla nähtiin liuta muita Suomen huippunimiä.

Jare on kieltämättä yksi Suomen ahkerimmista muusikoista, joka on vuosien varrella osoittanut, että mikä vain on mahdollista, jos jaksaa uskoa omaan tekemiseen. Mä oon jo vuosia ihaillut kyseistä herraa ja tämän periksiantamattomuutta - tämä on antanut myös uskoa omaan tekemiseen. Mä oon aikuistunut Cheekin musiikin parissa ja monilla kappaleilla on hyvin henkilökohtaisia merkityksiä ja muistoja.  Mutta aina näin ei ole ollut - oli aika, jolloin Cheek oli mulle nobody.

Elettiin syksyä 2008 ja mä olin aloittanut vasta yläkoulussa. Muistan elävästi yhden kässän tunnin, kun mun luokkalaiset tytöt hehkutti viikonloppuna lähiseudulla ollutta keikkaa. Räppärin nimi oli Cheek. Muistan, kuinka nimi ei sanonut minulle mitään. Ja rehellisesti sanoen, ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Mulla oli tuolloin hyvin vahva goottivaihe menossa ja rap ei ollut mun mielestä musiikkia ollenkaan. Kovaa kamaa sen sijaan oli Children of Bodom ja muu samantyylinen huutohevi (ei sillä, edelleen toimii mulle).

Pikkuhiljaa gootti-Heidin pää alkoi kääntymään ja musiikkimaku laajentumaan (onneksi).

Ensimmäisen kerran näin Cheekin livenä kesällä 2013 - kyseessä taisi olla Kuopion Viinijuhlat. Sen jälkeen keikoilla on tullut pyörittyä aina kun siihen on ollut mahdollisuus. Lähemmäs kymmenen kertaa varmasti. Viimeisimpänä Mäkimontun perjantainen keikka, joka yhdessä 2014 Olympiastadionin kanssa on varmasti mun all-time-favourite keikkojen top 10:ssä (ja mä oon kuitenkin nähnyt PALJON keikkoja eri artisteilta vuosien varrella). Lauantain viimeinen keikka katsottiin puolestaan telkkarista - ja täytyy sanoa, että molempina kertoina tuli kyyneleitä vuodatettua. Huikea mies, huikea ura - kiitos näistä vuosista 

8 kommenttia

  1. Been there, done that. Oli huikea keikka!

    VastaaPoista
  2. Cheek artistina on jaanyt hieman vieraammaksi artistiksi, mutta hanen musiikista tykkaan kovasti. En myoskaan oo koskaan nahny hanta livena. Viimeiseen keikkaan olisin halunnut tulla, mutta tulikin muita menoa. Kiva kuulla tassa kirjoituksessa sun tarinasta Cheekin uran aikana. Pystyin hyvin uppoutumaan tarinaan.

    VastaaPoista
  3. Monta ihanaa muistoa siis takataskussa :)

    VastaaPoista
  4. Luin juuri JHT musta lammas - kirjan ja nostan kyllä herralle hattua periksiantamattomuudesta ja lujasta tahdosta toteuttaa itseään. Harmi, että lopetti uransa, mutta kiva, että sinulle on jäänyt paljon hyviä muistoja hänen musiikistaan ja keikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Itsellä on vielä tuo kirja lukematta, mutta lukulistalta (ja itse asiassa yöpöydältä löytyy jo!)

      Poista