PALUU ARKEEN

MDSC_0147
Viikko sitten koitti se päivä, kun oli aika palata Joensuuhun. Toisaalta viikko on mennyt ihan supernopeasti, mutta toisaalta tuntuu, että viime sunnuntaista on jo ikuisuus.

Viikon aikana olen:
x aloittanut opetusharjoittelun, joka kestää isänpäivään asti. Mä pääsin 6:n muun harkkarin kanssa kivaan nelosluokkaan ja en voisi olla tyytyväisempi meidän tiimiin. Mun opetettavat aineet on tällä kertaa kuvataide, matematiikka ja äidinkieli. Itse asiassa huomenna on jo ensimmäinen opetustunti!
x viettänyt lauantain koulussa - kyllä, you heard me right. Eilen norssilla oli koulupäivä ja me käytiin nelosten kanssa retkellä Kuhasalossa.
x yrittänyt edes jotenkin aikatauluttaa syksyä, että kaikki ei menisi ihan totaalisesti päällekäin. Meillä on nyt harkan kanssa päällekäin muutama muu kurssi ja tuntuu, että mun kalenteri on yhtä juoksemista paikasta toiseen (samaan aikaan pitäisi olla about 3-4 paikassa - ehkä mä selviän tästä :D)
x ostanut extempore liput kahteen konserttiin.
x päässyt treenailemaan meidän treeniporukan kanssa pitkästä aikaa - olikin jo ikävä!
x juossut viimeisen pitkän lenkin ennen ensi viikon Finlandiaa.
x nähnyt kavereita ja viettänyt mm. kivan illan juoruten ja katsoen Vain Elämää.
x kokannut ihan törkeän hyvää teriyakilohta ja nyhtökaurapastaa.
x viettänyt sunnuntain katsoen Gossip Girliä. Aloitin vuosien tauon jälkeen katsomaan tätä ja äsken sain ensimmäisen kauden katsottua... Miten niin mä tykkään sarjamaratoneista...? :D

All in all, arkeen palaaminen on sujunut kiireistä huolimatta ihan kivasti

Nyt mä taidan tsekata vielä huomisen opetustunnin pikaisesti läpi, laittaa kahvinkeittimen valmiiksi ja pyöräyttää vielä yhden GG-jakson päälle. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

8 kommenttia

  1. Kuulostaapas kiireiseltä, tsemppiä opintoihin sulle <3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä opintoihin ja syksyyn, kiirettä pitää mutta toivottavasti saat riittävästi järjestettyä aikaa kaikelle ja rentoutumiselle myös :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on samanlainen syksy tulossa, kalenterin pyörittäminen on aikamoista palapeliä. Mutta eiköhän se tätä. Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
  4. Tsempit kiireiseen syksyyn! :)
    Täältä kans ilmoittautuu yksi sarjojen himokatsoja! :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Sarjamaratonit on vaan jotain niin parasta!

      Poista