LAHJAT OMIN KÄTÖSIN

Mä olen jo vuosia tehnyt joululahjat itse, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Pari juttua ostin kaupasta (perinteiset joulukarkit yms.), mutta muuten pysyttiin itsetehdyllä linjalla.

Mä olen tunnetusti melko myöhässä joka vuosi lahjojen kanssa - milloin pakkaaminen jää jouluaattoon, milloin aloitan itse lahjojen tekemisen viime tingassa ja teen niitä vielä aattona.. Tänä vuonna aloitin lahjojen tekemisen vasta marraskuun lopulla ja valmiiksi lahjat sain pari päivää ennen joulua. Paketoiminen jäikin sitten aaton aattoiltaan/yöhön... Pari pakettia taisin pakata vielä aattonakin töistä tullessani... Eli tänäkään vuonna en turhan ajoissa ollut. :D

Tänä vuonna paketeista paljastui:
mDSC_0041
Mummille tein hänen toivomansa kotitöppöset edellisten, jo puhkikäveltyjen, tilalle. Lankana näissä käytin Novitan Isoveljeä ja Rose Mohairia kaksinkertaisena. Puikot olivat 7 mm ja sovelsin näihin omaa ohjettani, siten että alkuperäisen 24 silmukan sijaan neuloin varren 26 silmukalla. Lankaa näihin kului 126g (koko 35-36).
mDSC_0048
Myös äidille tein tänä vuonna kotitöppöset, sillä hänkin vinkkasi haluavansa uudet sellaiset entisten tilalle (ja minulla ei ollut lopulta aikaa toteuttaa alkuperäistä ideaani). Lankana näissä Novitan Jenga ja Teddy (jämiä) sekä Rose Mohair. Puikot seiskat ja ohje sama kuin edellisissä (ilman soveltamista). Lankaa näihin kului 102 g (koko 35-36).
mDSC_0042
Vaarille tein myös kotitöppöset - tämä taisi olla oikea kotitöppösten vuosi! Oli myös ensimmäinen kerta, kun tein kotitöppöset miehelle, joten isä sai toimia näissä koekaniinina (isällä ja vaarilla on samankokoinen jalka). Lankana käytin Novitan Isoveljeä ja Rose Mohairia. Puikot seiskat ja ohjetta sovelsin siten, että varren tein 30 silmukalla ja jalkaterän 28 silmukalla. Lankaa kului 128 grammaa kokoon 43.
mDSC_0047 mDSC_0046
Isälle tein tänä vuonna pipon, sillä hän tykkää käyttää niitä paljon. Ohjeeksi valikoitui Jacques Costeau-pipo, jonka tein itse Novita Nallesta 3,5 mm puikoilla ja 120 silmukalla. Lankaa kului yhteensä 63 grammaa. Tämä oli yllättävän kiva ja nopea tehdä - tylsäksikään ei muuttunut, vaikka ohje oli melko yksinkertainen. Mietin jopa, pitäisikö itsellekin tehdä samanlainen!

5 kommenttia

  1. Aivan ihania! Meidän lapset saivat ystäväni tekemät villasukat, ja ne olivat kyllä todella mieluisat. Itsekin tein itse Joululahjoja paljon, mutta kutoa en osaa. :D

    VastaaPoista
  2. Oi vitsit kun osaisikin itse tehdä tuollasia! Tosi ihania:)

    VastaaPoista
  3. Vau, mitä lahjoja! Kelpaisi kyllä mullekin! Ja tuo pipo on älyttömän kiva! Osaisimpa itsekin..

    VastaaPoista
  4. Villasukat on ihan parhaita lahjoja! Itse arvostan kyllä todella paljon itse tehtyjä lahjoja. Tuo Jacques Cousteau-pipo on kiva :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista <3

    VastaaPoista