4 RUOKAVINKKIÄ JYVÄSKYLÄÄN

Mä oon aina viihtynyt Jyväskylässä ja aikanaan hain sinne pari kertaa opiskelemaankin. Kummallakaan kerralla ei tärpännyt, mutta ei se haittaa - onneksi siellä voi käydä aina visiitillä!

Syksyn aikana tuli tehtyä pari visiittiä Jyväskylään ja tutustuttua samalla neljään mulle ennalta tuntemattomaan ruoka/kahvittelumestaan. Kaikki niistä vaikutti tosi kivoilta, joten aattelin vinkkailla niistä myös teille!
PicMonkey Collagejykylä1
Kahvila Miriam's sijaitsee Torikulmassa ja sieltä saa muun muassa salaatteja, keittoja, leivonnaisia ja erilaisia juomia. Tuotteet valmistetaan paikan päällä laadukkaista raaka-aineista. Kahvit valmistetaan Papu-paahtimon luomukahveista.
Vierailullamme päädyimme ottamaan salaatit ja ai että oli hyvää! Myös tiskillä olleet leivonnaiset näyttivät makoisilta ja kahvi tuoksui mukavasti nenään. Jäipähän jotain vierailun aihetta seuraavaan kertaan ;) Asiakaspalvelu oli ystävällistä.

Vohvelikahvila Vaffeli sijaitsee Forumissa ja sen valikoimiin kuuluu herkullisten suolaisten sekä makeiden vohvelien lisäksi salaatit, keitot ja erilaiset kahvit.
Me maistoimme molemmat jääkahvia sekä makeita vohveleita - ne veivät kielen mennessään! Aivan älyttömän hyviä, ehkä yksiä parhaimmista maistamistani vohveleista. Asiakaspalvelu oli täälläkin ystävällistä. Menemme varmasti uudelleen!
PicMonkey Collagejykylä2
Salaattibaari Tuore sijaitsee Kauppalaispihalla. Tuoreessa asiakas saa itse koota mieleisensä salaatin yli kolmestakymmenestä täytevaihtoehdosta. Tuoreen tuotteet valmistetaan paikanpäällä panostaen erityisesti niiden terveellisyyteen. Tuoreesta asiakas löytää salaattien lisäksi kasvissosekeittoja, smoothieita sekä erilaisia leivonnaisia, kahveja ja teetä.
Itse valitsin Tuoreen valikoimista salaatin, josta sai valittua todella ruokaisan version. Myös salaatin mukana tullut paikanpäällä leivottu sämpylä oli todella maukas! Asiakaspalvelusta ja opiskelija-alennuksesta myös plussaa! Täällä vierailisin mielelläni uudelleen.

Pizzeria Maria sijatsee Kauppakadulla. Maria on palkittu monesti yhtenä Jyväskylän parhaimmista pizzerioista eikä turhaan - pizza nimittäin oli hyvää! Tänne kannattaa siis suunnata, jos mielessä on hyvä (mättö)pizza. Mariasta saa muun muassa myös salaatteja, pastaa...

2 kommenttia

  1. Oi vitsit toi vuohenjuusto(?)salaatti ja salaattibaari Tuoreen salaatti näyttävät hyviltä. Onnekseni mulla tulee matkusteltua Suomen sisällä paljon ja pitääkin ottaa nää paikat korvan taakse, jos jykylään oon menossa. Parasta vielä, jos saa tuolta Tuoreesta opiskelija-alennustakin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä tosiaan tsekata nuo! Et tule pettämään :)

      Poista